-
Pekka Laaksonen
12.15 Pekka Laaksonen Toimitusjohtaja , Valio Oy
Pekka Laaksonen on toiminut 1970-luvun lopulta lähtien pääomavaltaisen teollisuuden palveluksessa toiminta-alueenaan kaikki maanosat. Valio Oy:n toimitusjohtajana hänen erityisen kiinnostuksen kohteenaan on ollut kuluttajaedun luominen ja sen kapitalisointi. Valiossa kehitetään yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa kustannustehokasta kuluttajatutkimusta sekä markkinointitoimenpiteiden tehokkuuden mittaamista.
X Sulje
Toimitusjohtaja
Valio Oy -
Markku Wilenius
12.45 Markku Wilenius Tulevaisuuden tutkija, professori , Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Tulevaisuuden tutkimuksen professori Markku Wileniuksen mukaan saamme kokea tällä vuosikymmenellä ihmiskunnan murrosiän. Nyt on aika itsenäistyä ja ryhtyä vastaamaan omasta toiminnasta. Yli 20 vuotta tulevaisuuden tutkimuksen parissa työskennelleellä Wileniuksella riittää perspektiiviä kulkea ajassa molempiin suuntiin arvioimassa syitä ja seurauksia.
Wileniuksen kiinnostuksen kohteita ovat muun muassa tulevaisuuden megatrendit, talouden pitkät syklit, johtajuuden haasteet, strateginen ennakointi, sosiaaliset muutokset sekä median murros.
X Sulje
Tulevaisuuden tutkija, professori
Tulevaisuuden tutkimuskeskus -
Roman Friedrich
13.15 Roman Friedrich Vice President , Booz & Co
Maailman arvostetuimpiin konsulttiyhtiöihin kuuluvan Booz & Companyn Roman Friedrich on haluttu keskustelukumppani jokaisessa kulmahuoneessa, jossa uusi viestintäteknologia määritellään strategiseksi menestystekijäksi.
Tukholmassa ja Düsseldorfissa työskentelevä Friedrich on koulutukseltaan fysiikan tohtori ja hän johtaa Booz & Companyn Communications, Media & Technology Practice -yksikköä Euroopassa.
X Sulje
Vice President
Booz & Co -
Dan Steinbock
14.20 Dan Steinbock Tutkimusjohtaja , India China and America Institute (USA)
Ympäri maailmaa sukkuloivalla Steinbockilla on laaja kokemus ja näkemys kansainvälisestä liiketoiminnasta. Mediatutkijana ja viestintäteknologiaan liittyvien liiketoimintojen analysoijana tunnettu Steinbock johtaa nykyisin Intian, Kiinan ja Amerikan talouksiin erikoistuneen ICA-instituutin tutkimusosastoa.
Steinbockia innostavat erityisesti kasvu- ja kilpailukysymykset niin kehittyneissä kuin kehittyvissä maissa.
X SuljeTutkimusjohtaja
India China and America Institute (USA)
-
Ari Koivula
15.00 Ari Koivula , Toimitusjohtaja , Energy Brands Ltd
Suureen suosioon nousseen Mad-Croc -energiajuoman isä, Ari Koivula, kohahdutti viimeksi solmimalla sponsorisopimuksen Sauberin F1-tallin kanssa. Finn Flaren vientijohtajan tehtävistä yrittäjäksi siirtynyt Koivula on onnistunut luomaan kansainvälisen kuluttajabrändin, jolla on yli 100 000 myyntipistettä ympäri maailman. Ja kiihdyttämään myynnin viidessä vuodessa nollasta sataan.
X Sulje
Toimitusjohtaja
Energy Brands Ltd -
Iain Tait
15.30 Iain Tait , Global Interactive Creative Director , Wieden + Kennedy
Advertising Age valitsi Wieden + Kennedyn Old Spicelle suunnittelemat spotit vuoden 2010 suosituimmaksi viraalikampanjaksi. Mainokset keräsivät vuodessa lähes 170 miljoonaa katsojaa ympäri maailman. Myös mainoksissa esiintynyt Isaiah Mustafa nousi kulttimaineeseen ja palkittiin Cosmopolitan Fun Fearless Male of 2011 -palkintogaalassa.
Lontoossa ja New Yorkissa toimivan digitoimiston, Poken, perustajiin kuulunut Iain Tait on kerännyt lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja hänet on nimetty yhdeksi tämän hetken luovimmista ja vaikutusvaltaisimmista tekijöistä.
X Sulje
Global Interactive Creative Director
Wieden + Kennedy -
David Weinberger
16.30 David Weinberger , Ph. D.
Internet-markkinointia pohjustaneen Cluetrain-manifestin kirjoittajiin kuulunut Weinberger tunnetaan aktiivisena bloggaajana, puhujana ja mediakommentaattorina. Hän seuraa ja raportoi tiiviisti, miten internet muuttaa ihmissuhteita, viestintää ja yhteiskuntaa. Hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjoja, joista tänä vuonna julkaistava "Too Big to Know" käsittelee verkostoitumisen vaikutuksia maailmankuvaamme ja päätöksentekoomme.
Filosofian tohtori Weinberger on myös Harvardin yliopiston alaisen Berkman Center for Internet and Societyn tutkija.
X Sulje
Ph. D.
-
Tyler Brûlé
17.10 Tyler Brûlé , Journalist, magazine publisher , Monocle
Designlehti Wallpaperin 26-vuotiaana perustanut Brûlé niittää nykyisin maailmanmainetta Monoclen päätoimittajana ja Financial Timesin kolumnistina. Hänen kirjoituksiaan ovat julkaisseet myös muun muassa International Herald Tribune, The New York Times ja Neue Zürcher Zeitung am Sonntag.
Talouteen, kulttuuriin ja designiin erikoistunut Monocle ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Päämaja sijaitsee Lontoossa, muut toimipisteet ovat Tokiossa, Zürichissä ja New Yorkissa.
X Sulje
Journalist, magazine publisher
Monocle
Juontajat
Vera Olsson on toiminut tv-alalla tuottajana, käsikirjoittajana, toimittajana, ohjaajana ja juontajana vuodesta 1994. Hän on ollut mukana mm. MTV3:n Tila, Luukusta Lukaali ja Leijonan kita –ohjelmissa, Nelosen Huvila ja Huussi –sarjassa, TV2:n Tullissa sekä YLE Teemalla nähdyssä Venäjän halki 30 päivässä.
Rautalingolla on pitkä ja monipuolinen kokemus markkinoinnista, myynnistä ja liikkeenjohdosta niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä yhtiöissä. Myös hänen toimialatuntemuksensa on laaja rakennusalasta elektroniikkaan, elintarvikkeista mobiilipalveluihin. Rautalinko kuuluu Mainostajien Liiton hallitukseen.